Ulosteen karkailun ei tarvitse estää elämästä aktiivista elämää
Toimittuaan vuosia useiden pörssiyhtiöiden talousjohtajana Sten päätti lopettaa työskentelyn keväällä 2020, vaikka eläkkeelle jäämiseen oli vielä useampi vuosi aikaa. Hän halusi muuttaa elämäänsä ja alkaa käyttää enemmän aikaa matkustamiseen vaimonsa kanssa, golfin pelaamiseen, uimiseen ja ylipäätään kuntonsa hoitamiseen. Mutta ensin hän halusi päästä eroon yöllisistä wc-käynneistä.
Sten kävi urologin vastaanotolla eturauhasvaivojen vuoksi, ja sieltä hänet lähetettiin varmuuden vuoksi laajempiin seulontatutkimuksiin. Tutkimuksen yhteydessä häneltä löydettiin peräsuolesta kasvain.
Tammikuussa 2021 häneltä poistettiin peräsuolesta kasvain ja samalla osa suolta, jolloin kasvain saatiin leikkauksella kokonaan pois. Toipumisvaiheen ajaksi Stenille tehtiiin väliaikainen avanne, joka koronapandemian aiheuttaman terveydenhuollon henkilöstöpulan vuoksi poistettiin vasta viiden kuukauden kuluttua. Nyt Sten oli täysin parantunut - mutta hän joutui huomaamaan, että leikkaus aiheutti tiettyjä komplikaatioita hänen jokapäiväiseen elämäänsä - hänen suolensa toiminta esimerkiksi saattoi yllättää ja aiheuttaa ulosteen karkailua.
Oikean hoidon löytäminen
Sten on erittäin liikunnallinen ihminen – golfin pelaamisen lisäksi hän ui pitkiä matkoja kolme kertaa viikossa, hän meloo ja pelaa tennistä sekä käy pari kertaa viikossa kuntosalilla. Tilaisuuden tullen hän vaeltaa ja hiihtää perheen mökillä. Suolisto toimii toki aina paremmin aktiivisen elämän myötä mutta leikkauksen jälkeen suoliston toiminta on muuttunut niin, että hän on joutunut kärsimään ulosteinkontinenssista.
Kyse on kehon tasapainon muuttamisesta, jota yritetään säädellä suolistoa rauhoittavilla lääkkeillä ja ulostetta kiinteyttävillä lääkkeillä. Todellinen ongelma on suolistokaasu, joka liikuttaa ulostetta eteenpäin ja aiheuttaa ulosteen karkailua suolesta.
Sten sai kahdeksan viikon ajan avanneleikkauksen jälkeen syöpäkuntoutuksen sairaanhoitajalta apua hyvän tasapainon löytämiseen ja erilaisten inkontinenssisuojien testaamiseen. Tämän jakson jälkeen hän koki voivansa elää tavalliseen tapaan ja oli tullut tutuksi suoliston hallinnan suhteen. Tässä vaiheessa Sten pääsi myös jatkamaan urheiluharrastuksiaan. Ongelmaksi muodostui ulostamiskertojen harveneminen. Aikaisemman säännöllisen joka-aamuisen ulostamisen sijaan tarve tulikin nyt vain noin joka kolmas päivä. Ulostamista seuraavina toisena tai kolmantena päivänä oli suuri mahdollisuus epämiellyttävään ja täysin epäsopivassa paikassa tapahtuvaan ulosteen karkailuun.
Navina-insertin löytäminen
Sten kokeili erilaisia inkontinenssisuojia ja myös eräänlaista peräsuolitamponia, jonka hän sai terveyskeskuksesta lähetteellä ja joka toimi ratkaisuna tilanteessa, jossa hän tunsi olonsa epävarmaksi. Sairaanhoitaja antoi hänelle mahdollisuuden kokeilla myös Wellspectin Navina Fecal Incontinence Insert -nimistä rektaalitamponia.
Sten kertoo, että hänelle aiemmin määrätty tamponi toimii, mutta sen käsittely on epähygienistä, koska se on työnnettävä paikoilleen sormella ja tamponista jää roikkumaan naru, joka on epämiellyttävä uimahallissa käydessä. On myös vaikea tuntea, asettuuko tamponi oikein ja joskus tuntuu siltä, kuin se ei olisi oikein paikoillaan.
Navina Insertin ansiosta minulla on täydellinen hallinnan tunne, eikä minun tarvitse pelätä ikäviä yllätyksiä.
Sten lisää: Navina Insert on helppo laittaa paikalleen hygieenisesti, koska siinä on muovinen asetin. Sen pystyy huomaamaan, kun tuote on paikoillaan. Se ei näy, eikä juurikaan tunnu millään lailla. Tuote on huomaamaton.
On uskomattoman tärkeää, että voin tuntea oloni turvalliseksi liikuntaa harrastaessani, Sten sanoo ja jatkaa: Uimaan mennessäni käytän vain Navina Insert -rektaalitamponia, koska se saa minut tuntemaan oloni täysin turvalliseksi.
Loppujen lopuksi unohdin, että tuote oli yhä paikoillaan, enkä muistanut sitä ennen kuin nukkumaan mennessäni.
Stenin suositus samassa tilanteessa oleville on, että kannattaa yhdessä hoitajan kanssa käyttää riittävästi aikaa eri kokojen kokeilemiseen. Kannattaa harjoitella, jotta käytöstä tulee rutiininomaista.
Silloin käyttö on sujuvaa ja helppoa, kun tulee tarve käyttää tuotetta. Navina Insert toimii - se on loistava tuote!
-
Eläminen suolisto-ongelmien kanssa
Tässä osiossa tutustumme parhaisiin vinkkeihin ja nikseihin kaikille suolihuuhtelun aloittaville.
-
Miten Sarah aloitti suolihuuhtelun Navinan kanssa
Sarah kertoo tarinansa siitä, kuinka hän löysi ratkaisun toiminnallisen suolistohäiriön oireisiin.
-
Mitä mieltä 10-vuotias Alice on suolihuuhtelusta?
Kysyimme mitä mieltä Alice on suolihuuhtelusta - hän jakaa tarinansa siitä, miten suolihuuhtelu auttoi häntä saamaan ilon takaisin elämäänsä.
-
Kuinka pysyn positiivisena selkäydinvamman jälkeen
Puhuimme Laythin kanssa, joka jakaa tarinansa saamastaan selkäydinvammasta ja siitä, miten hän pysyy positiivisena sekä miten hän käyttää Navina -järjestelmää hoitomuotona suoliston hallintaan.