Miksi valinnalla on merkitystä

CID63234

Miksi valinnalla on merkitystä ympäristö- ja yhteiskuntakustannusten vähentämisessä?

Maailmanlaajuisessa kuluttajatutkimuksessa, johon osallistui 17 maata ja yli 10,000 kuluttajaa, 85 prosenttia kuluttajista totesi, että heidän ostokäyttäytymisensä on muuttunut kestävämmäksi viimeisten viiden vuoden aikana. 66% kaikista vastaajista sanoi, että he ottavat kestävän kehityksen huomioon ostoksia tehdessään (1).

Tämä ei ole mikään ihme. Tällä digitaalisella aikakaudella meitä kaikkia ympäröi viestit, joissa korostetaan tietoisten valintojen tekemisen ja ympäristöjalanjälkemme aktiivisen pienentämisen tärkeyttä. Useimmat meistä ovat myös jo ymmärtäneet, että ympäristökustannukset liittyvät usein yhteiskunnallisiin kustannuksiin.

Esimerkkinä terveydenhuoltoala, jossa kertakäyttöisillä muovisilla virtsakatetreilla on ratkaiseva merkitys monien ihmisten elämänlaadun parantamisessa. Vaikka tällaisista innovaatioista on kiistatta kliinistä hyötyä, niihin liittyy myös ympäristö- ja sosiaalikustannuksia. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa arvioidaan, että virtsakatetrien käytöstä syntyy vuodessa 8,2-206 miljoonaa litraa jätettä (katetrimallista riippuen), mikä aiheuttaa huomattavia kustannuksia yhteiskunnan kannalta (1). Myös Euroopassa virtsakatetrien kustannusten ja ympäristövaikutusten odotetaan olevan suhteellisen suuret 2).

Tällä hetkellä LoFric-katetrimme ovat maailman ainoat ympäristömerkityt kertakatetrit.  Ne noudattavat tiukkoja ympäristökriteerejä, mukaan lukien tietyt kemiallisen materiaalin tyyppiä ja suhdetta koskevat standardit. LoFric-katetrimme on esimerkiksi valmistettu POBE:stä (polyolefiinipohjainen elastomeeri), joka on materiaali, jolla on pienin hiilijalanjälki ja vähäisimmät ympäristövaikutukset verrattuna PVC:hen ja polyuretaaniin. Valitsemalla POBE:stä valmistetun katetrin PVC:n tai polyuretaanin sijaan jokainen pitkäaikaiskäyttäjä pienentää hiilijalanjälkeään jopa 20 kg CO2:lla vuodessa.*

Käyttämällä ympäristömerkittyjä katetreja voit tehdä kestävämmän valinnan ja edistää yhteiskunnan kustannussäästöjä. Tämä on erityisen merkittävää, kun otetaan huomioon kumulatiivinen vaikutus ajan mittaan.

Siirtyminen terveydenhuollossa vaihtoehtoihin, joiden ympäristöjalanjälki on pienempi, ei ole vain sosiaalinen vastuu vaan myös kustannuskysymys.

 

  1. Global Sustainability Study 2021 by Simon-Kucher & Partners
  2. Sun AJ, Comiter CV, Elliott CS. The cost of a catheter: An environmental perspective on single use clean intermittent catheterization. Neurourol Urodyn. 2018 Sep;37(7):2204-2208. doi: 10.1002/nau.23562. Epub 2018 Aug 14. PMID: 30106190.
  3. Berendsen SA, van Doorn T, Blok BFM. Trends in the use and costs of intermittent urinary catheters in the Netherlands from 1997 to 2018: A population-based observational study. Neurourol Urodyn. 2021 Mar;40(3):876-882. doi: 10.1002/nau.24643. Epub 2021 Mar 1. PMID: 33645866; PMCID: PMC8049077
  4. Stripple et al., Journal of Cleaner Production, 2008