Minua opastettiin katetroimaan sängyssä – se haittasi liikkumisvapauttani

Vuonna 2011, Brianna joutui auto-onnettomuuteen, jossa hän sai selkäydinvamman, joka halvaannutti hänet vyötäröstä alaspäin. Hän on käyttänyt pyörätuolia onnettomuudesta lähtien , mutta kesti 10 vuotta ennen kuin hänelle kerrottiin, miten hän voi suorittaa toistokatetroinnin käytännöllisellä ja tehokkaalla tavalla käyttäen LoFric Elle -katetria, sen sijaan että joutuisi olemaan riippuvainen sängystä. Lue hänen tarinansa hänen omin sanoin:

“Nimeni on Brianna, ja olen käyttänäyt pyörätuolia ja katetria 12 vuotta.  
Vuonna 2011 jouduin auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena halvaannuin vyötäröstä alaspäin. Kun olin sairaalassa ja opettelin uudelleen jokapäiväistä arkea, minulle annettin vain yhdenlainen katetri. Minua opastettiin virtsaamaan sängyssä makuuasennossa niin kutsutulla suljetun järjestelmän katetripakkauksella.  

Minun oli siis siirryttävä sänkyyn katetrointia varten ja sen jälkeen pystyin jatkamaan arkeani. En tiennyt, että oli muitakin vaihtoehtoja olemassa. Kukaan ei kertonut minulle ollessani kuntoutuksessa, että saattaisin pystyä virtsaamaan wc-pönttöön tai että voisin oppia muitakin katetrointitapoja. 

Niinpä minut kotiutettiin vain kahden viikon kuluttua eikä minulla ollut juurikaan tietoa siitä, miten huolehdin itsestäni tai miten käytän mukaani saamiani katetreja, jotka pakottivat minut makaamaan sängyssä 4-6 tunnin välein virtsatakseni. 

Oli todella hankalaa suunnitella päivittäisiä rutiineja 4-6 tunnin välein sängyssä tapahtuvan katetroinnin ympärille. 

Sängyssä katetroiminen teki jokapäiväisen arjen suunnittelemisesta todella hankalaa. Minun oli yritettävä sovittaa koulussa ja töissä käyminen tähän 4-6 tunnin ajanjaksoon. Jouduin jäämään kotiin tai jättää tiettyjä asioita tekemättä tai etsiä paikkoja, joissa oli sänky, jossa voisin katetroida, koska minulle ei ollut opetettu muuta tapaa.

Vasta n. 10 vuotta vammautumisen jälkeen tapasin muita pyörätuolin käyttäjiä, jotka näyttivät minulle, että on muitakin vaihtoehtoja. Kämppäkaverini opetti minulle, että voin katetroida wc:ssä. Hän hankki minulle näytteitä erilaisista Wellspectin tuotteista.

Aloitin opettelun ensin LoFric Sense -katetrin avulla, joka oli todella hyvä, mutta minulla oli vaikeuksia löytää virtsaputken suuaukko ja laittaa käteni wc-pönttöön. Sitten sain tilaisuuden kokeilla LoFric Elle -katetria. Siinä on hieno pieni kahva, ja sen ansiosta katetrointi on paljon helpompaa – ei vain yleisesti katetroiminen wc-pöntöllä – vaan myös opetteleminen katetroimaan wc-pöntöllä sen sijaan, että katetroisi sängyssä.

 

 
Kahvan ansiosta minun oli paljon helpompi löytää virtsaputken suuaukko heti ja varmistaa, että käteni ei haparoinut wc-pöntössä. En ollut aiemmin tajunnut miten paljon erilainen elämäni olisi ja miten paljon itsenäisempi olisin vain yksinkertaisesti vaihtamalla toiseen katetrimerkkiin.

Wellspectiin tutustuminen oli yksi elämäni parhaista asioista. 

Nyt olen voinut matkustaa yksin itsenäisesti. Lennän jatkuvasti työni vuoksi. Minun ei enää tarvitse pakata ylimääräistä laukkua vain katetreja varten. Ennen LoFric Elle -katetrin käyttöä jouduin ottamaan mukaan pienen käsimatkatavaralaukun kokoisen laukun, joka oli täynnä katetreja ja muita siihen liittyviä tarvikkeita. Niin suuria ne olivat. Nyt voin helposti pakata mukaan pienen laatikollisen katetreja laukkuuni ja olen valmis lähtöön.  

Vietin hiljattain viikonlopun Amsterdamissa. Pystyin ottamaan mukaan laukun, joka mahtui syliini. Näiden kahden päivän ajan minulla oli kaikki tarvitsemani sylissäni valmiina lähtöön. Se teki matkustamisesta niin helppoa. 

Toinen asia, jonka sain, kun siirryin Wellspectin tuotteisiin, oli aivan uusi luottamus elämään. LoFric Elle on mahdollistanut sen, etten ole enää huolissani siitä, minne menen. En ole huolissani siitä, että olen poissa kotoa koko päivän. En ole huolissani siitä, kenen talossa olen tai missä rakennuksessa tai onko siellä wc:tä, joka on asia, josta me pyörätuolin käyttäjinä yleensä olemme edelleen huolissamme.

Mutta nyt tiedän, että minulla on tuote, joka voi kulkea mukanani minne tahansa. Vaihtaminen LoFric Elle -katetriin on muuttanut koko elämäni.  

Voin mennä minne haluan, milloin haluan ja olla pois kotoa niin kauan kuin haluan 

Siksi halusin jakaa tarinani. Tiedän, että monet ihmiset ovat tekemisissä samojen asioiden kanssa. Ihmisiä, joita opetetaan yhdellä tavalla, ja he luulevat että se on siinä, muuta he eivät saa. Ja haluan kertoa, että siinä ei ole kaikki. On mahdollista saada paljon enemmän. 

Jos olet kiinnostunut kokeilemaan jotain erilaista, ota yhteyttä minuun tai Wellspectin  tiimiin. LoFric Elle -katetri muutti elämäni, ja se voi muuttaa sinunkin elämäsi.” 

 

 Lue lisää LoFric Ellestä

 

Brianna on tuotteen käyttäjä ja Wellspectin brändilähettiläs.